maanantai 22. helmikuuta 2016

Tiivistelmä vuoden 2015 flow fiiliksistä

Vuoden 2015 alkuvuodesta alkanut flow jatkui koko vuoden.

Keväällä hiihdettiin Kuusamossa normi noin neljän viikon jakso nautiksellen keväästä ja hangista. Kesällä pyöräiltiin Balaton järven ympäri neljän hengen porukalla. Reipas viikko siinä meni, vaikka kilsat ei ollu kovin kummoiset, noin kolmesataa yhteensä. Tosin viivähdimme Budapestissä parin päviän kylpyläreissun verran.

Elokuussa työelämä kutsui ja siinä mennä humahti puoli vuotta Taidemuseon merkeissä aika tiiviisti.

Kaiken kaikkiaan mukava vuosi oli tuo 2015.


Kevätkaudesta 2015

Loppiasena ajettiin mökiltä Kuusamosta kotiin. Vietin kevätkuukaudet ihanaa rauhaisaa arkea Hämeenlinnassa. Todella mukavaa, kun sain kerran elämässään viettää leppoisaa liki stressitöntä kotielämää. Harrastukset olivat edelleen erittäin liikunnalliset, rakkaan yin-joogan ja lenkkeilyn lisäksi tuli uusi harrastus, uinti. Pakkohan se oli hyödyntää, kun asuu aivan uimahallin lähellä ja aloittaa ihan tosi meiningillä uimaharrastus, ja siihenkin tykästyin ja toki myös kehityin aika paljon kahden kuukauden aikana ennen hiihtolomille lähtöä.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Syksyn 2014 harrastuksia Hämeenlinnassa

Jumahdimme kesäloman jälkeen vallan Hämeenlinnaan koko syksyksi. Paitsi kävimme yhden viikon reissun mökillä ja päivän mittaisen reissun Tallinnassa.

Joogailin SusannaJoogan tunneilla Hyvinkäällä ja Rauhankadulla. Oikean puolen rintalastan päällä olevat lihakset tosin revähtivät alkukaudesta perinpohjaisesti ja jouduin luopumaan astangasta. Siispä siirryin YIN -joogaan. Rakastuin lajiin niin että tein sitä myös kotona usein. Lisää kyllä paljon lihasten liikkuvuutta ja joustavuutta.

Kävin myös  Vanajaveden opiston Shindo&Jomon tunneilla, joka oli myös ihan ok. Mutta ei ihan sellainen ihastus kuin joogat on aina mulle.

Ja aivan joulun kynnyksellä tutustuin nidrajoogaan, niinikään  VOPin tunneilla. Kivaa  ja meditatiivistä oli sekin.

Ulkoiluharrastuksista ehkä eniten tuli juostua rantareittiä ympäri. Vauhti ei mun juoksussa päätä huimaa, mutta on sitkeää hidasta. Jälkiolot ovat aivan mahtavat.

Jatkoin edelleen Ainon kauppa-apuna kerran viikossa. Hänen kanssa on todella kiva käydä se tunnin reissu. Kuulee ain ajotain Hämeenlinnaan liittyvää uutta ja muutenkin. Saa ihailla skarppia vanhaa rouvaa.

Yöllisiä mietteitä

Taas olen pitkän tauon näemmäs pitänyt postailuissa. Elikkä tiivistelmä kevät-kesä-syksy on paikallaan.

Saanan elokuvaprojektissa oli aivan mahtavaa saada olla mukana. Hoitelin vajaan viikon ajan catering osuuden erikokoisille ryhmille. Enimmillään syömävahvuudessa oli kymmenen henkilöä. Oli aika jänskää aloittaa ihan tyhjältä pöydältä ruuan duunaaminen noinkin isolle porukalle. Mutta kaikki kyllä sujui ihan mahtavan helposti. Oli tosi kiva seurata siinä sivussa kuinka leffaa tehdään. Nuoret oli ihan ammattilaisen tasoisia toimissaan, vaikka vajaa vuosi vasta opintoja takana.

Lisäksi olin seuralaisena Leenalle, leffaan Suomesta rekrytoitu näyttelijä, ja Saanan huushollin taloudenhoitajan. Juu puuhakas ja antoisa oli tuo toukokuinen viikko Tallinnassa ja Haapsalussa maaseudulla mökkimaisemissa.

Kesä meillä meni joutuisasti sekä uuden kotikaupungin rientoihin tutustumisessa että mökillä vieraiden kanssa seurustellessa.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Kun jotain jää pois jotain aina tulee tilalle

Näyttää kovin siltä, että aina kun jotain jää pois tulee tilalle uutta. Nimittäin nyt kun olemme saaneet muuton tehtyä loppuun ja asettuneet asumaan, vaikka tosin on paljon kesken asioita, tuntui hetken että nythän sitä aikaa rupee jäämään. Mutta kissan viikset, tuntuu että kalenteri on buukattu ihan täyteen suurinpiirtein koko kesän ajaksi.

Mutta merkittävintä on, että likka pyysi minua muonittamaan hänen koulutehtävänä kuvattavan elokuvan tekijäporukkaa Tallinnaan. Siitähän saankin vähän vaihtelua elämään. Kyseessä on noin kymmenen hengen porukka jonka catering on minun vastuulla neljän päivän ajan. Tästä seikkailusta sitten ihan omat postailut myöhemmin.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Uusi harrastus vanhuksen kauppa-apuna aloitettu

Eli  yksi haave taas toteuttu. Olen jo vuosia tiennyt, että haluan olla yhteiskunnallisesti avuksi jollain tapaa. Ja nyt olen aloittanut yhden mummon kauppareissusilmänä kerran viikossa. Hän näkee huonosti ja tarvitsee hedelmien punnituksessa ja tavaroiden päiväysten tutkimisessa apua. Todella mukava ja mielekäs tapa olla avuksi. Hän sattui olemaan vielä äärimmäisen mukava ja täysin ajassa kiinni oleva tapaus. Ja kaiken lisäksi valtavanliikunnallinen ihminen. Ikää 87-vuotta, ja siitä huolimatta askel ripeä ja pyöräily tuntuu maistuvan ylenmäärin. Kuinka oikein onnistuikaan löytämään monella tapaa sukulaissielun eli liikunallisen reippaan ulkoilmaihmisen.

Itselle saa näistä pienistä asioista niin paljon hyvää mieltä. Toivottavasti hänellekin on apua ja iloa.

Pohdintoja kuluneesta vuodesta huhtikuusta huhtikuuhun

Vuosi on kulunut ilman vakituista työsuhdetta. Kumma kyllä on mennä hurahtanut hujauksessa, vaikka äkkiä vois tuntua ei ilman työn tuomaa rytmiä elämä ois esim. pitkästyttävää. Nyt olen saanut valtavan seesteisen rauhanvuoden. Olen tästä suunnattoman kiittollinen ikuisesti, tuokoon elämä mitä tahansa jatkossa eteen.

Matkustimme olantakaa, yhteensä viisi viikkoa Kanarialla. Varmaan kolme kuukautta saimme olla Kuusamossa. Ja lukuisia kaverireissuja mm. mökeille, Tampereelle ja Tallinnaan.

Ja kaiken reissuamisen välissä vaihdoimme kodin Hämevaarasta Hämeenlinnaan. Tuohon muuttookin sain tässä tilanteessa keskittyä aivan täysillä. Siitä huolimatta homma aika-ajoin kävi työlääksi ja stressaavaski.

Mahtavaa aikaa anyway elämässäni.