tiistai 29. huhtikuuta 2014

Uusi harrastus vanhuksen kauppa-apuna aloitettu

Eli  yksi haave taas toteuttu. Olen jo vuosia tiennyt, että haluan olla yhteiskunnallisesti avuksi jollain tapaa. Ja nyt olen aloittanut yhden mummon kauppareissusilmänä kerran viikossa. Hän näkee huonosti ja tarvitsee hedelmien punnituksessa ja tavaroiden päiväysten tutkimisessa apua. Todella mukava ja mielekäs tapa olla avuksi. Hän sattui olemaan vielä äärimmäisen mukava ja täysin ajassa kiinni oleva tapaus. Ja kaiken lisäksi valtavanliikunnallinen ihminen. Ikää 87-vuotta, ja siitä huolimatta askel ripeä ja pyöräily tuntuu maistuvan ylenmäärin. Kuinka oikein onnistuikaan löytämään monella tapaa sukulaissielun eli liikunallisen reippaan ulkoilmaihmisen.

Itselle saa näistä pienistä asioista niin paljon hyvää mieltä. Toivottavasti hänellekin on apua ja iloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti