maanantai 22. helmikuuta 2016

Tiivistelmä vuoden 2015 flow fiiliksistä

Vuoden 2015 alkuvuodesta alkanut flow jatkui koko vuoden.

Keväällä hiihdettiin Kuusamossa normi noin neljän viikon jakso nautiksellen keväästä ja hangista. Kesällä pyöräiltiin Balaton järven ympäri neljän hengen porukalla. Reipas viikko siinä meni, vaikka kilsat ei ollu kovin kummoiset, noin kolmesataa yhteensä. Tosin viivähdimme Budapestissä parin päviän kylpyläreissun verran.

Elokuussa työelämä kutsui ja siinä mennä humahti puoli vuotta Taidemuseon merkeissä aika tiiviisti.

Kaiken kaikkiaan mukava vuosi oli tuo 2015.


Kevätkaudesta 2015

Loppiasena ajettiin mökiltä Kuusamosta kotiin. Vietin kevätkuukaudet ihanaa rauhaisaa arkea Hämeenlinnassa. Todella mukavaa, kun sain kerran elämässään viettää leppoisaa liki stressitöntä kotielämää. Harrastukset olivat edelleen erittäin liikunnalliset, rakkaan yin-joogan ja lenkkeilyn lisäksi tuli uusi harrastus, uinti. Pakkohan se oli hyödyntää, kun asuu aivan uimahallin lähellä ja aloittaa ihan tosi meiningillä uimaharrastus, ja siihenkin tykästyin ja toki myös kehityin aika paljon kahden kuukauden aikana ennen hiihtolomille lähtöä.